Seuraavana aamuna Cara ei malttanut nukkua pitkään. Hän heräsi aikaisin ja äiti valmisti Caralle keittiössä aamupuuron. Äidillä oli ensimmäinen työpäivä ja hän kertoi, että häntä hieman jännitti. Cara kehoitti äitiä olemaan vain reipas ja avoin kaikelle uudelle mitä vastaan tulisi, aivan kuten äiti häntä itseään usein neuvoi. Isäkin kuulemma menisi päivän aikana käymään yliopistolla, joten Cara saisi pärjätä yksin jonkin aikaa. Cara katseli ulos ja totesi, että tulossa oli lämmin päivä. Hän sai idean, että lähtisi rannalle, koska ei jaksaisi nököttää kotona koko päivää, vaikka Rubi olikin nyt kaverina. Äidille hän ei asiasta maininnut, koska epäili tämän kehoittavan Caraa odottamaan iltaan, jolloin hän saisi vanhemmiltaan kyydin meren rantaan.

Äiti lähti ja toivotti ennen lähtöään mukavaa päivää Caralle. Isäkin oli jo noussut ja kertoi pian lähtevänsä hoitamaan asioita. Caralla oli koko aamun ollut Rubi mukanaan ja nyt he menivät Caran huoneeseen, jossa Cara kaivoi kännykkänsä esiin etsiäkseen aikatauluista sopivaa linja-autoa, jolla pääsisi rannalle. Hän löysikin palvelun, josta sai tarvitsemansa tiedot. Lähin bussipysäkki oli vain kivenheiton päässä paikasta, jossa Cara asui ja siitä menisi bussi, jolla pääsisi suoraan rannan tuntumaan. Hän odotti isän lähtöä ja katsoi valmiiksi aikataulusta sopivan vuoron. Odotellessaan hän pakkasi reppuunsa pyyhkeen ja muita tarvikkeita päivän viettoon. Lopuksi hän laittoi Rubin reppuun, jotta hänellä olisi rannalla kaveri. Sitten isäkin teki lähtöä ja toivotti Caralle hänkin mukavaa päivää. Isä arvioi palaavansa joskus iltapäivällä. Isällekään Cara ei kertonut suunnitelmistaan mitään.

Cara teki lähtöä pian isän poistumisen jälkeen. Hän käveli reppu selässään pysäkille ja jäi odottamaan bussia. Ilma oli todella lämmin ja Caralla tuli hieman hiki, koska hänellä oli päällysvaatteiden alla vielä uimapuku. Hänen ei tarvinnut kauaakaan odotella, kun oikea bussi saapui, hän viittilöi kädellään pysäyttääkseen sen pysäkille. Cara nousi kyytiin ja pyysi hieman änkyttäen kuskia kertomaan, milloin oltaisiin rannan pysäkillä. Kuski lupasi kertoa sen ja kysyi samalla Caralta, oliko tämä menossa uimaan. Cara ilahtui kysymyksestä ja vastasi menevänsä. Hän pääsi istumaan etupenkille johon kuljettajan ääni kuuluisi hyvin. Penkiltä oli myös mukava katsella, kuinka linja-auto teki matkaa.

Melko nopeasti saavuttiin pysäkille, jossa kuljettaja kehotti Caraa poistumaan. Reitti oli ollut lähes sama, jota Cara vanhempiensa kanssa käytti. Cara suuntasi kävelytietä pitkin rantaan ja päätti ensimmäiseksi ostaa rannan kioskilta jäätelön. Hän laski repun maahan ja kaivoi sieltä kolikoita, joilla maksoi jäätelötötterön. Tällä kertaa Cara ei änkyttänyt laisinkaan. Jäätelö kädessään hän meni hiekalle ja etsi sopivan paikan, johon levittäisi pyyhkeensä. Ensin hän kuitenkin kaikessa rauhassa söi seisaaltaan jäätelön ja katseli samalla ympärilleen rannassa tapahtuvaa touhuilua. Ihmisiä olikin saapunut melko paljon ja kaikenlaista kulkijaa näytti olevan paikalla. Eniten oli kuitenkin lapsiperheitä ja he pitivät huolen siitä, että rannalla riitti vilskettä.

Cara riisui paidan ja shortsit ja laittoi ne reppuun, jottei tuuli veisi niitä. Hän levitti pyyhkeensä ja kellahti sille pitkäkseen. Cara mietti ottaisiko Rubin repusta ja hieman leikkisi sillä, mutta päätti ensin ottaa hieman aurinkoa ja käydä sitten uimassa. Aurinko paistoi täydeltä terältä, ja Cara nautti olostaan. Aikansa makailtuaan hän kirmasi rantaan ja polskahti veteen. Cara päätti uida samalle poijulle, jolle oli edellisenä päivänä isän kanssa uinut. Rauhallisin uintiliikkein hän eteni lämpimässä vedessä ja saavutti kotvan kuluttua määränpäänsä. Cara otti poijussa olevasta köydestä kiinni ja levähti hetken ennen kuin aloitti paluun rantaan. 

Cara nousi vedestä ja suunnisti pyyhkeelleen. Kauhukseen hän huomasi, että pyyhe oli paikallaan, mutta reppu poissa. Hän katseli ympärilleen mutta ei nähnyt sitä missään. Se oli varastettu! Joku pitkäkyntinen oli vienyt sen. Repussa oli kaikki hänen tavaransa. Ahdistus lisääntyi, kun hän tajusi myös Rubin olevan nyt jonkun vieraan matkassa.”Nä- nä-näittekö jo jo jonkun ottavan minun re- re- reppuni”, kysyi Cara lähistöllä aurinko ottavalta naiselta. ”En ole huomannut mitään. Onko joku vienyt sinun reppusi tyttö parka. Pitäisikö sinun käydä ilmoittamassa uimavalvojalle”, vastasi nainen ja näytti osaa ottavalta.

Cara etsi katseellaan rannalta uimavalvojan ja juoksi tämän luokse. ”Jo joku varasti mi- mi- minun reppuni”, sanoi Cara nuorelle miehelle. ”Hyvä, että tulit ilmoittamaan. Näitä varkauksia sattuu tuhka tiheään ja yleensä syyllistä ei saada kiinni, niin taitavasti he toimivat, taitavat olla ammattilaisia. On kuitenkin tärkeätä tietää, kuinka paljon tapauksia on, jotta voin raportoida niistä viranomaisille. He eivät kuitenkaan jouda näitä juttuja hoitelemaan. Pelkäänpä pahoin, että reppusi on nyt lopullisesti kadoksissa ja sitä on turha yrittää sen enempää etsiskellä. Oliko siinä jotain arvokasta, esimerkiksi lompakko. He nimittäin seurailevat ihmisten rahan käyttöä ja sitten anastavat omaisuuden. Yritän kyllä seurailla rannan tapahtumia, mutta väkeä ja touhua on niin paljon, että he pystyvät toimimaan, kun silmä välttää.” Nuoresta uimavalvojasta ei ollut sen enempää apua.

Cara palasi harmissaan pyyhkeelleen ja laittoi lenkkarinsa jalkaan. Hän kietoi pyyhkeen hartioilleen ja tajusi joutuvansa kävelemään kotiinsa pelkkä uima-asu yllään. Keltään vieraalta hän ei uskaltanut kyytiä pyytää ja kännykkä oli repussa, joten isääkään ei voinut pyytää hakemaan. Matka ei kaikeksi onneksi ollut kovin pitkä ja Cara suunnisti kävelytielle, jota pitkin oli rannalle pysäkiltä tullut.

Häntä harmitti vietävästi ja itku kurkussa Cara teki matkaa kohti kotia. Reitti oli nyt Caralle tuttu ja ilman vaikeuksia hän pystyi suunnistamaan perille. Matkaan meni noin puolituntia. Saavuttuaan kotiovelle hän tajusi, että myös avain oli ollut repussa. Hän istahti ulkoportaille odottamaan isän saapumista ja silloin kyyneleet tulvahtivat silmiin. Cara nyyhkytti ääneen harmitustaan ja ohitse kulkeva naapurin rouva kysyi häneltä myötätuntoisesti, että oliko Caralla jokin hätänä. Cara vastasi tälle, että avaimet oli varastettu rannalla ja nyt hän odotti isää saapuvaksi, jotta pääsisi sisälle. Nainen vastasi, että huoltoyhtiöllä on kyllä avain ja hän voisi soittaa, että tulisivat aukaisemaan oven Caralle, mutta Cara sanoi mieluummin odottavan isäänsä, joka kyllä kohta saapuisi. Tämän kuultuaan nainen kehotti Caraa laittamaan leuan pystyyn, kyllä kaikki kuulemma järjestyisi. Sitten nainen käveli oman asuntonsa ovelle ja meni sisään vilkuttaen reippaasti Caralle. Caralle tulikin tästä johtuen vähän parempi mieli ja hän lopetti itkemisen.

Cara joutui odottelemaan toista tuntia ennen kuin isä saapui. Onneksi ilma oli lämmin, eikä hän palellut, aika vain kävi pitkäksi. Hän arkaili hieman isän kohtaamista, kun joutuisi kertomaan tälle, että oli omin luvin lähtenyt rannalle ja oli käynyt näin ikävästi. Rubin menetys harmitti eniten ja isäkin varmaan suuttuisi sen katoamisesta, arveli Cara. ”No Cara mitä ihmettä, miksi istut täällä portailla pelkässä uimapuvussa?” ihmetteli isä saavuttuaan. ”Minulla ei ole avainta, koska se varastettiin, kun kävin rannalla”, päätti Cara rehellisesti kertoa isälle ja eihän hän oikein muutakaan voinut.

”Kävitkö rannalla ihan yksikseen, millä sinä sinne menit, kävellenkö?” kysyi isä ensimmäiseksi kuultuaan asiasta. ”Menin bussilla ja jouduin kävelemään pois, kun lompakko oli siinä repussa, jonka joku varasti. Isä, eniten minua harmittaa, että siinä repussa oli myös Rubi.” ”Mennään sisälle juttelemaan”, sanoi isä hieman närkästyneen näköisenä ja aukaisi oven.

Sisään päästyään Cara puhkesi uudestaan itkemään ja kertoi olevansa tosi pahoillaan siitä, että näin oli käynyt ja hän lähti mitään ilmoittamatta yksin rannalle. ”Äläpäs nyt turhaan itseäsi syyttele. Tällaisia asioita tapahtuu itse kullekin ja saithan sinä rannalle mennä. Olisi tietysti ollut parempi, jos olisit kertonut suunnitelmistasi etukäteen, sillä saavuttuani olisin kuitenkin ihmetellyt missä olet ja mahdollisesti huolestunut kun en olisikaan tavoittanut sinua kotoa. Onko sinulla muuten se antamani Rubin ohjaamiseen tarkoitettu älypuhelin kotona vai oliko sekin siinä repussa?” tyynnytteli isä. ”Se on kotona. Minulla oli mukana vain vanha kännykkä ja sekin on nyt varastettu. Pitäisikö sen liittymä sulkea?” tajusi Cara ja katsoi isäänsä kysyvän näköisenä. ”Soitan samantien operaattorille ja suljen sen liittymän. Nyt kun se Rubin ohjain on kotona, niin mehän saamme siihen yhteyden ja ehkä onnistumme jäljittämään sen. Oliko Rubi lepotilassa, kun se vietiin?” Cara ilahtui mahdollisuudesta jäljittää Rubi ja kertoi sen olleen lepotilassa. ”Rubissa on niin paljon sellaista uutta tekniikkaa, joka ei saa joutua vääriin käsiin, että oikeastaan se olisi löydyttävä ja palautettava sinulle”, sanoi isä vakavan näköisenä. 

Cara meni huoneeseensa ja puki päälleen uudet vaatteet. Sen jälkeen hän otti Rubin ohjaimen ja meni isänsä luokse olohuoneeseen. Isä pyysi Caraa ottamaan yhteyden Rubiin. Jännittyneenä Cara näppäili salasanan ja kutsui Rubia hiljaisella äänellä. ”Rubi kuuletko minua? Täällä on Cara, vastaa jotakin, jos kuulet minua.” ”No tokihan minä kuulen”, vastasi Rubi hetken kuluttua. 

Yhteys oli saatu ja ohjaimen avulla Cara pystyi juttelemaan Rubin kanssa ja samaten hän pystyi näkemään ja kuulemaan saman kuin Rubikin. ”Rubi sinut on kaapattu. Yritetään nyt yhdessä selvittää missä olet, niin tulen hakemaan sinut. Aukaise nyt hitaasti silmät, että näen missä olet.” ”Onko minut kaapattu?” kuului hätääntynyt ääni ohjaimesta. Cara hämmästyi, sillä Rubi kuulosti ilmiselvästi pelästyneeltä ja isäkin huomasi saman. ”Cara, Rubiin on ohjelmoitu tunteita testaus mielessä ja näköjään se ohjelmointi toimii. Tarkoitus oli, että huomaisit sen itse, kun ystävyys teidän kahden välillä kehittyisi pidemmälle. Ajatus oli, että ne vahvistuvat vähitellen ja nyt se taitaa tuntea pelkoa”, kertoi isä hämmästyneelle Caralle. ”Ei mitään hätää Rubi, kyllä me sinut kotiin saadaan”, rauhoitteli Cara Rubia rauhallisella äänellä. 

Rubi aukaisi silmänsä ja ympärillä oli pimeää. Cara ja isä päättelivät sen olevan yhä repussa. Ympäriltä kuului joitakin ääniä ja he yrittivät saada selvää sanoista, mutta äänet olivat sen verran vaimeita ja kieli outoa, etteivät he saaneet siitä asiasta mitään apua. ”Se on varmaan otettu repusta ulos ja todettu, että se on tavallinen nukke ja sen jälkeen jostain syystä pantu takaisin reppuun myöhempää käyttöä varten. Onneksi sitä ei ole vain heitetty roskikseen”, päätteli isä. ”Nyt emme voi muuta kuin odottaa, että se otetaan repusta ulos, jonka jälkeen pystymme paremmin jäljittämään sen. Sen akku kestää pimeässä noin viikon ja eiköhän se ennen sitä pääse päivänvaloon, että sen puoleen ei ole mitään kiirettä. Se, että se tuntee pelkoa ja varmaan yksinäisyyttä ei tietenkään ole hyvä juttu ja ehdottaisinkin, että pidät sille seuraa tai laitat sen lepotilaan”, sanoi isä Caralle. ”Eihän sitä voi lepotilaan vielä ainakaan laittaa. Jos se otetaan repusta, niin emme tiedä koska se tapahtuu”, vastasi Cara. ”Se on kyllä totta. Siinä tapauksessa, että se on aktiivinen, niin voisit sen ajankuluksi kysellä siltä jotakin sen erityisosaamiseen liittyvää niin se ei ehdi pelkäämään ja tuntemaan yksinäisyyttä”, totesi isä.

Cara päätti mennä huoneeseensa, jotta saisi rauhassa pitää seuraa Rubille. Isä pyysi kertomaan välittömästi, kun Rubi otettaisiin repusta pois tai jotain muuta merkittävää tapahtuisi. Cara lupasi ilmoittaa. Isä sanoi lähtevänsä hakemaan äitiä töistä ja arveli, että ennen hänen paluutaan tuskin mitään tapahtuisi, mutta ei tietenkään voinut olla asiasta aivan varma. 

”Kuule Rubi ei ole mitään pelättävää. Jutellaan vähän, ettei sinulla käy aika pitkäksi. Ne ihmiset, jotka siellä ovat, eivät tietenkään kuule meitä, koska yhteys on tällä ohjaimella. Voimme siis rauhassa miettiä, vaikka sitä, miten vuoristot syntyvät, jos tiedät”, keksi Cara, eikä oikein tiennyt itsekään mistä sai päähänsä kysyä vuoristojen synnystä, mutta se oli toki askarruttanut häntä aiemminkin. Miten oli mahdollista, että ne ovat niin valtavan suuria ja korkeita. Mistä ne oikein ovat tulleet. Siinä olisi Rubilla selittämistä.

”No tokihan sen tiedän, ehkä on parasta ensin palata siihen, että maankuori koostuu suurista laatoista, niin kuin kerroin sinulle maanjäristysten yhteydessä. Nämä suuret laatat liikkuvat toisiaan vasten ja saattaa käydä niin, että laatat törmäävät hitaasti ja saavat valtameren pohjan käyristymään ylöspäin, niin kuin on käynyt Himalajan syntyessä. Himalajan tapauksessa Intian niemimaa tunkeutuu Tiibetin ylängön alle 6,7 sentin vuosivauhtia ja vuorijono kohoaa yhä edelleen viisi senttimetriä kymmenessä vuodessa ja on jo nyt korkeimmillaan yli kahdeksan kilometriä. Se on siis entistä merenpohjaa ja oli aikanaan pullollaan meren eläinten fossiileja. Se on muuten 2400 kilometrin pituinen poimuvuorijono. 

Tällä lailla ne muutkin vuorijonot ovat syntyneet kuten Andit, Kalliovuoret ja Alpit. Himalaja on muuten vuorijonoista nuorin. Vuorten muokkaamista jatkavat luonnonvoimat kuten jäätiköiden aiheuttama eroosio ja sateet. Pehmeämpien kerrosten eroosiosta syntyy sahanterämäisiä ilmiöitä vuorijonojen huipulle. Tällä lailla ne vuoret syntyvät eli yksinkertaisesti maankuori taipuu ylöspäin. Tulivuoret ovat hieman eri juttu, mutta vuoristot syntyvät näin. Haluatko kysyä jotakin?”

”Ei minulla oikein ole mitään kysyttävää, toihan on aika selvää. Tosiaan jos Himalaja kohoaa viisi senttimetriä kymmenessä vuodessa niin siitähän voi tulla vielä vaikka kuinka korkea. Sadassa vuodessa se kohoaa viisikymmentä senttimetriä ja tuhannessa vuodessa viisi metriä. Hetkinen minäpä lasken, että miljoonassa vuodessa se kohoaa viisi kilometriä. Huh tuleepa siitä vaikka kuinka korkea”, ällisteli Cara. ”No jossain vaiheessa se kohoaminen pysähtyy”, totesi Rubi. ”Pitäisikö minun kysyä sinulta jotain muutakin, koska toi oli noin nopea vastaus?” 

”Minua vähän jännittää Cara. Mitäköhän tässä nyt oikein tapahtuu, tuletko hakemaan minut pois?” kuului Rubin epävarma ääni. Sen kuultuaan Cara päätti laittaa Rubin lepotilaan, jottei sen tarvitsisi koko aikaa pelätä. Hän kertoi sen myös Rubille ja sanoi tälle, että herättelisi tämän aina välillä, jotta tietäisi mikä kulloisellakin hetkellä on tilanne. Sen kuultuaan Rubi vaikutti tyytyväiseltä ja Cara katkaisikin pian tämän jälkeen aktiivisen yhteyden.

Cara jäi odottelemaan isän ja äidin tuloa huolestuneena Rubin tilanteesta. Hän yritti saada ajatuksensa hetkeksi muualle ja meni olohuoneeseen katselemaan televisiota. Hän selaili eri kanavia, mutta mitään oikein kiinnostavaa ei sillä hetkellä esitetty. Sitten hän päätti mennä surfailemaan tietokoneella netissä. Caralla oli oma kannettava, jota hän käytti läksyjen tekoon. Hän ajatteli lähettää sähköpostin Lisalle, jossa kertoisi mitä oli tapahtunut, mutta sitten hänelle tuli mieleen, että olisi ehkä parasta kysyä ensin isältä olisiko viisasta paljastaa Rubin katoaminen.

Jonkin ajan kuluttua ulko-ovi kävi ja pian alhaalta kuului äidin ääni, kun hän huuteli Caraa tulemaan alas. Cara menikin alakertaan ja ensimmäiseksi halasi äitiä. Sitten hän kertoi tälle mitä päivän aikana oli tapahtunut. Äiti oli osaaottava ja arveli kaiken vielä kääntyvän parhain päin. Isä kysyi Rubista ja Cara kertoi laittaneensa sen lepotilaan. Isä otti tämän jälkeen mukanaan olevasta muovipussista pienen laatikon, jossa oli Caralle uusi puhelin. Cara ilahtui uudesta laitteesta ja otti sen heti esille laatikosta laittaakseen lataukseen. ”Onneksi sinun kaikki tärkeät puhelinnumerot ovat tallessa operaattorin pilvipalvelussa juuri tällaisen tilanteen varalta. Voit ottaa ne käyttöösi, kunhan saat puhelimen ensin ladattua. Se on lähes samanlainen kuin entinen puhelimesi, joten varmasti pian opit käyttämään sitä”, sanoi isä. 

Cara kysyi isältä, voisiko hän kertoa Lisalle, mitä oli tapahtunut. Isä sanoi, että totta kai muilta osin, mutta arveli olevan parempi, jos Rubin kohtalosta ei kerrottaisi tässä vaiheessa.

Cara meni takaisin yläkertaan, syötyään ensin äidin tuoman hampurilaisen. Hänen teki mieli tarkistaa Rubin tilanne, mutta päätti sitten odottaa vielä jonkin aikaa. Isäkin oli todennut, että olisi parempi, jos sitä ei kokoajan herättelisi. Cara päätti soittaa Lisalle ja sen hän tekikin. Lisa harmitteli varkautta, mutta ei arvannut kysyä Rubista, muuta kuin sen oliko Cara kysellyt siltä kysymyksiä. Cara vastasi myöntävästi ja sitten Lisa pyysi Caraa kysymään Rubilta tietäisikö se miksi aurinko on aamulla ja illalla usein niin punainen. Lisa oli joutunut hammaslääkäriin menon takia nousemaan varhain ja sattui näkemään erityisen kauniin auringon nousun. Cara vastasi joskus ihmetelleensä samaa asiaa ja lupasi selvittää Rubilta, tiesikö se jotakin asiasta. 

Cara onnistui välttämään kyselyt Rubin kohtalosta, mutta päätti varmuuden vuoksi lopettaa puhelun lyhyeen, ettei vahingossa tulisi paljastaneeksi sitä. Lisa ja Cara päättivät taas soitella seuraavana päivänä ja katkaisivat yhteyden. Puhelun jälkeen Cara otti Rubin ohjaimen ja herätti tämän hetkeksi aikaa, mutta se näytti olevan vielä repussa, sillä ympäristö oli täysin pimeä. Herätys oli vain sen mittainen, että Cara saattoi todeta tilanteen ja hän ei puhunut Rubille sen enempää kuin oli välttämätöntä tilanteen toteamiseksi. Cara kävi pitkäkseen sängylle ja päätti levähtää hetken. Pian hän oli täydessä unessa ja päivän seikkailuista niin väsynyt, että nukkui aamuun asti.